torstai 2. toukokuuta 2013

Smetana



  • 1 dl maustamatonta soijajogurttia
  • 1 dl vegaanista margariinia
  • 1 tl valkoviinietikkaa
  • ripaus suolaa

1. Sekoita kaikki ainekset sauvasekoittimella.
2. Maista ja lisää suolaa tai etikkaa oman mieltymyksesi mukaan.
3. Valmis!


Smetanaa voi syödä esimerkiksi vegaanisen borssikeiton tai blinien kera.

Alkuperäinen resepti sekä kuva on kaverini Topias Salosen Kaikki elämästä -blogista, josta tämäkin ohje löytyy kerrottuna monisanaisemmin sekä viihdyttävämmin. Kiitos ohjevinkistä Topias!


keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Kermaperunat


neljälle henkilölle

  • 1 kg perunoita
  • 4 dl kasviskermaa
  • 4 rkl vegaanista margariinia
  • suolaa
  • pippuria

  1. Pese ja pilko perunat.
  2. Voitele uunivuoka margariinilla ja laita perunaviipaleet uunivuokaan.
  3. Kaada päälle kerma ja lisää margariininokareita sinne tänne.
  4. Maista suolalla ja pippurilla, sekoita hieman.
  5. Paista uunissa 200 asteessa kunnes muuttuvat pinnasta hieman ruskeaksi (noin 45 minuuttia riippuen uunista).
  6. Valmis!

Voit halutessasi tehdä valkosipuli-kermaperunoita lisäämällä mukaan reilusti puristettua valkosipulia. Myös sipuli, ruohosipuli ja erilaiset yrtit sopivat joukkoon. Kermaperunat sopivat hyvin esimerkiksi pihvien kanssa.


sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Blogi nyt myös englanniksi!

Muutin vuodeksi Lontooseen ja päätin tehdä blogista englanninkielisen version. Useat ulkomaalaiset tuttuni ovat pyytäneet reseptejä englanniksi, ja nyt oli sopiva hetki kääntää niitä. Blogissa tulee olemaan pitkälti samoja reseptejä kuin täälläkin. Päivitän tätä blogia kun taas ehdin.

Tässä linkki Vegan version - London -blogiin: veganversionlondon.blogspot.co.uk

Uutta blogia saa mielellään jakaa kaikille englantia taitaville!


tiistai 24. huhtikuuta 2012

Tofukiusaus eli vegaaninen kirjolohikiusaus


noin 4 annosta

  • 250g savutofua
  • 400 g peruna-sipulisuikaleita, pakasteena tai itse pilkottuna
  • 2,5 dl kaurakermaa
  • tilliä, mieluiten tuoretta
  • valkopippuria
  • sitruunapippuria
  • suolaa

1. Kaada peruna-sipuliseos uunivuokaan.
2. Pilko tofu pieniksi suorakaiteen muotoisiksi palasiksi ja lisää joukkoon.
3. Lisää kerma. Voit jatkaa kermaa vedellä jos haluat.
3. Mausta tillillä, suolalla ja pippureilla. Sekoita ja ripottele vielä mausteita pinnalle.
4. Paista uunissa 200 asteessa noin 60 minuuttia.


Tarjoile esimerkiksi salaatin kera. Halutessasi lisää samoja mausteita vielä annoksiin. Kiusausta voi kokeilla tehdä myös savustetusta tempehista.

Nopeaa ja helppoa tehdä sekä todella hyvää!

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Pasha


2-4 henkilölle

  • 2 dl vaahtoutuvaa kaura- tai soijavaniljakastiketta
  • 250 g maustamatonta soijajogurttia
  • 1-2 rkl margariinia
  • 3-4 rkl sitruunamehua
  • 0,5 tl raastettua sitruunankuorta
  • 0,5 dl mantelirouhetta
  • 2-3 rkl sokeria
  • rusinoita ja mantelirouhetta koristeluun

  1. Vaahdota vaniljakastike sauvasekoittimella.
  2. Vatkaa joukkoon jogurtti ja margariini sekä sen jälkeen loput ainekset.
  3. Maista ja lisää sitruunamehua tai sokeria maun mukaan.
  4. Laita pasha valumaan yön yli esimerkiksi kahvisuodattimeen.
  5. Kun pasha on tiivistynyt kumoa tarjoiluastiaan ja koristele.

Huomioi että annoskoko on suhteellisen pieni. Ohjeen annos mahtuu yhteen kahvisuodattimeen ja siitä riittää hyvin kahdelle tai pieninä annoksina neljälle. Tee siis useampi annos jos haluat määrän riittävän useammalle tai santsattavaksi. Laittamalla pashan pakastimeen saat hyvää pashajäädykettä.

Ohje on varioitu Vegaaniliiton pääsiäisreseptiesitteestä (pdf).

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Kinuski


  • 2 dl kaura- tai soijakermaa
  • 2 dl fariinisokeria
  • (1 rkl vegaanista margariinia)

1. Keitä fariinisokeria ja kermaa kattilassa noin 15 minuuttia.
2. Anna kiehua ja sekoita melkein koko ajan. Seos on valmis kun se muuttuu sakeaksi.
3. Lisää joukkoon margariini.


Samalla ohjeella voit tehdä sekä kinuskikastikkeen että -kuorrutteen. Sopii kastikkeena esimerkiksi jäätelön, kirpeiden piirakoiden tai marjojen kanssa, sekä kuorruteena erilaisiin kakkuihin.

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Omeletti


noin 4 omelettia

  • 3,5 dl gram-jauhoja (eli kikhernejauhoja)
  • 1 sipuli
  • 2 kpl soija- tai seitannakkeja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 2 tl paprikajauhetta
  • 2 tl pizzamaustetta
  • 1 tl mustaa suolaa (tai mitä vain suolaa)
  • 1 tl jauhettua korianteria
  • 0,5 tl valkopippuria
  • 4 rkl rypsiöljyä
  • 3,5 dl viileää vettä
  • öljyä paistamiseen

1. Pilko sipuli ja makkarat.

2. Sekoita kaikki kuivat ainekset kulhossa.
2. Sekoita joukkoon vesi ja öljy. Seos on sopivan paksuista, jos sen voi kaataa kulhosta pannulle, muttei kuitenkaan liian juoksevaa, jotta ohukaisletut pysyvät kasassa. Voit tarvittaessa ohentaa seosta vedellä tai paksuntaa lisäämällä hiukan lisää gram-jauhoja.
3. Lisää  seokseen pilkottu sipuli, makkaranpalat ja mahdolliset muut täytteet.
4. Paista molemmin puolin kuumalla paistinpannulla öljyssä. Onnistuu helpoiten teflonpannulla.



Ometetin kanssa sopii hyvin esmerkiksi suolakurkut ja tomaattisalaatti. Sopii myös leivän päälle tai voit täyttää valmiin omeletin haluamallasi täytteillä.

Voit varioida ohjetta käyttämällä myös muita täytteitä oman maun mukaan; esimerkiksi sieniä, pinaattia, papuja, perunaa jne, sekä mausteista chiliä, currya, mustapippuria, valkosipulia jne.

perjantai 10. helmikuuta 2012

Kebakot



noin 10 kappaletta

  • 1 sipuli
  • 1 kiinteä maltoinen peruna tai 1 rkl perunamuusijauhetta
  • 2,5 dl tummaa soijarouhetta
  • 2 dl kaura- tai soijakermaa
  • 1 dl korppujauhoja
  • 3 rkl rypsiöljyä
  • 2 rkl soijakastiketta
  • 1,5 rkl perunajauhoja
  • 1,5 rkl paprikajauhetta
  • 2,5 tl rosmariinia
  • 1,5 tl rouhittua mustapippuria

  • puista tai metallista varrastikkua
  • rypsiöljyä paistamiseen

1. Hienonna sipuli.
2. Kuori ja keitä peruna ja raasta se mahdollisimman ohueksi raasteeksi. Jos käytät valmista perunamuusijauhetta niin sekoita se muiden ainesten joukkoon ja lisää hieman vettä tai kermaa tarvittaessa.
3. Sekoita kaikki ainekset yhteen ja anna vetäytyä noin 5 minuuttia.
4. Muotoile massasta kebakoita ja upota varrastikut puikkojen sisään. (huom. puiset tikut pitää liottaa vedessä ennen paistamista.)
5. Paista kebakoita pannussa käännellen tai laita uunivuokaan ja uuniin paistumaan. Uunissa 200 asteessa noin puoli tuntia. Arvioi silmämääräisesti milloin kebakot ovat valmiita. Varo, ettei ne ehdi kuivua.


Tarjoile kebakot esimerkiksi riisin ja salaatin kera. Kebakoille kastikkeiksi sopivat majoneesi tai kermaviili sekä chilikastike.

Ohje mukailtu Jere Niemisen loistavasta Vegaanin kotiruokakirjasta. Kirjasta löytyy monia hyviä vegaanisia versioita!


tiistai 20. joulukuuta 2011

Kinkku



Yksi pienehkö kinkku
  • 4,5 dl gluteenijauhoja
  • 1 dl gram- eli kikhernejauhoja
  • 1/2 dl soijajauhoja
  • 1 rkl kasvisliemijauhetta
  • 1/2 tl suolaa
  • 1/2 tl garam masalaa
  • 1 tl savupaprikajauhetta
  • 1/4 tl jauhettua inkivääriä
  • 1 tl valkosipulijauhetta
  • 1/2 dl soijakastiketta
  • 1/2 dl oliiviöljyä
  • 2,5 dl vettä

Marinadi
  • 3 rkl oliiviöljyä
  • 1 rkl soijakastiketta
  • 1 rkl omenaviinietikkaa
  • 1 rkl tomaattipyrettä
  • 1/2 dl vettä

Sinappihuntu
  • vahvaa sinappia
  • korppujauhoja
  • (neilikoita koristeluun)
 
  1. Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa.
  2. Sekoita öljy ja soijakastike veteen. Kaada neste jauhoihin tasaisesti ja hitaasti. Parhaiten onnistuu jos on kaveri, toinen kaataa ja toinen sekoittaa.
  3. Sekoita ja vaivaa muutaman minuutin ajan kiinteäksi ja muotoile kinkku haluamasi muotoiseksi.
  4. Sekoita kaikki marinadin aineet keskenään ja kaada sen jälkeen kinkun päälle. Anna marinoitua vähintään pari tuntia, mielellään yön yli.
  5. Kääri kinkku folioon ja paista 175 asteessa noin 1,5 tuntia riippuen nesteen määrästä ja uunista. Kokeile reilu tunnin jälkeen haarukalla milloin kinkku tuntuu valmiilta. 
  6. Anna jäähtyä. 
  7. Kuorruta koko kinkku sinappikerroksella ja ripottele päälle ohut kerros korppujauhoja sekä lisää halutessasi kokonaisia neilikoita sinne tänne.
  8. Lämmitä uunissa samoissa asteissa ennen tarjoilua kunnes kuorrute on kauniin ruskean värinen.

Resepti on mukailtu alun perin Inna Somersalon Yllin kyllin -keittokirjasta löytyneestä reseptistä nimeltä seitanpaisti. Lisää ainemääriä jos haluat isomman kinkun tai tee useampi kinkku kerralla.


Joulupöytään!

perjantai 2. joulukuuta 2011

Makkarakeitto


  • 3-6 kpl makkaroita (itse tehtyjä tai kaupasta ostettavia vegaanisia makkaroita)
  • 6 perunaa
  • 1 lanttu
  • 3 porkkanaa
  • 1 sipulia
  • 2 kasvisliemikuutiota
  • hyppysellinen suolaa
  • kokonaisia maustepippureita
  • 1 l vettä

  1. Kuori ja pilko kasvikset
  2. Kaada isoon kattilaan vesi ja kiehauta kasvisliemikuutioiden kanssa
  3. Lisää vihannekset
  4. Lisää pippurit ja suola ja halutessasi muita mausteita
  5. Keitä kunnes vihannekset ovat kypsiä
  6. Lisää makkarat viimeiseksi, jotta ne eivät pääse lötkistymään

Konstailematonta perusruokaa. Kannattaa satsata makkaroiden laatuun, hyviä vegaanisia makkaroita saa joko tekemällä itse tai esimerkiksi ekokaupoista sekä Vegetukusta.